Etusivu

Peräseinäjoen Yrittäjät ry on perustettu 7.3.1963, jolloin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kauppias Pentti Lautamäki.

Peräseinäjoen Yrittäjien toiminta ensimmäisten 20 vuoden aikana oli pienimuotoista. Vuonna 1983 yhdistyksen toiminta lähti aivan uuteen vauhtiin ja sen jäsenmäärä nousi voimakkaasti. Tällöin valittiin ensimmäinen vuoden yrittäjä ja seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäiset Peräseinäjoen markkinat. Erilaisista tapahtumista kerätty varallisuus sijoitettiin Kalajärven etelärannalla sijaitsevaan Y-pirttiin.

Y-pirtti onkin ollut Peräseinäjoen Yrittäjien toiminut kokoontumispaikkana ja sitä on vuokrattu jäsenistölle virkistyskäyttöön.

Vuonna 2023 yhdistyksessä on 95 jäsentä ja sen toiminta on aktiivista. Merkittävimpiä tapahtumia ovat Peräseinäjoen joulunavaustapahtuma joka järjestetään säännöllisesti paikkakunnan asukkaille ja yrittäjäyhdistyksen jäsenille. Suurin tapahtuma on tietenkin elokuun toisena lauantaina järjestettävä Peräseinäjoen markkinat, joiden kävimäärä on 10 000 – 15 000 henkilöä ja myyjiä on noin 200 vuosittain.

Jatkossa pyrimme ylläpitämään aktiivista toimintaa edelleen palvellen paikkakunnan asukkaita ja yrittäjäjäseniä.

Lue toki lisää toiminnastamme !

YHTEISTYÖSSÄ